Tiesin joululomalla jo vallan hyvin minkälainen tästä keväästä tulee, kun laadin mun 47 opintopisteen opiskelusuunnitelmaa. Päätin alistua osaani, koska elämä ei oo aina mukavaa. Joskus vaan opiskellaan, opiskellaan ja opiskellaan. En syytä ketään tai mitään mun kammottavasta opiskelutaakasta, koska omapa on valintani. Itse kärsin vaihdosta ja vaihtosuunnitelmista syntyvistä kärsimyksistä. Ja tällä hetkellä mulla ei oikeestaan ees oo valinnanvaraa opintojen osalta, jos haluan valmistua viidessä tai kuudessa vuodessa.

Mutta, mitäpä teen sitten, kun kaikki muut seikat näyttää estävän mun opiskelun?

Ensin mun niskat naksahti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Heräsin hirveeseen raksahdusääneen ja tajusin sängystä ylösnoustessani, että pää ei käänny kunnolla oikeen vasemmalle eikä oikeallekaan. Sitten tuntui siltä, että silmissä alkaa sumeta. Päätin herättää kämppäkaverini aamulla kello kuusi, koska aloin nähdä mielessäni kauhukuvia itsestäni maahan pökertyneenä. Onneksi on kuitenkin olemassa kämppikset. He lähettivät mut terveyskeskukseen aamupalan, cosmopolitanin ja kaulahuivin kera. Lääkärissä sain kaksi piikkiä, ja se olikin sitten siinä. Seuraavalla viikolla alkoi sitten kauhuviikko: luentoja joka päivä kello yhdeksästä neljään, seminaarityön esitykset sekä tilastotieteen välikoe. Niskat alkoivat toipua onneksi torstain paikkeilla, ja sain liikuteltua taas päätäni kivuttomasti molempiin suuntiin ilman että piti kääntää koko kroppaa kääntymissuuntaan. Nyt jo toipuneena kysyn itseltäni usein, että keneltä oikeasti rasahtaa niskat nukkuessa. Eikö nukkuminenkaan ole enää turvallista?

Torstai-illalla surffailin netissä. Mese oli päällä sekä pari nettisivua. Lisäksi kuuntelin musiikkia. Sitten sain kuningasidean, ja päätin alkaa ladata tietokoneelta mp3:seen musiikkia. Tökkäsin piuhan koneeseen, jolloin se alkoi huutaa kauhealla äänellä. Sitten huoneessa alkoi leijailla kauhea käry. Jes. Tietokone-raukalta nätti palavan käämit lopullisesti. Vein tietsikan maanantai-aamuna korjaajalle, joka totesi emolevyn menneen mäsäksi. Se tarkoittaa suomeksi sitä, että joko koneen korjaa ja maksaa siitä 400 euroa, tai sitten ostaa uuden ja erimerkkisen ja laadukkaamman ja paremman tietsikan. Mun kone oli kuitenkin vielä nuorukainen (puolitoistavuotta vanha), mutta vakuutus tietysti vain vuoden verran voimassa. Tein kuitenkin iskän avustuksella koneen pimahtamisesta, valituksen  koska ei sen kuuluis tolla tavalla seota. Nyt korjaus ei mee onneksi omasta lompakosta, mutta saa nähdä milloin tietsikka palaa takaisin korjaajien luota Saksasta (jonne se lähetiin ).

Tarvisin konetta kuitenkin nyt heti, koska kaikki opiskelu tapahtuu tietokoneella. Mulla on ties kuinka monta kaikenmaailman raporttia väkerrettävänä. Lisäksi on sitten kandintyö. Hurraa. Mä istunkin nykyisin melkein joka ikinen päivä yliopiston tietsikkaluokassa. Siellä on ahdistavaa. Minä, take-away-kahvi, muistitikku sekä pino kirjoja. Että mua ärsyttää opiskelu. Onkohan mulla täksi kevääksi sittenkin vähän liikaa hommaa..? Onneksi ens viikolla on pääsiäinen ja ehdin ensimmäistä kertaa koko kevään aikana Vantaalle käymään. Maiseman vaihdos - vaikkakin vaan Vantaalle - tulee todella tällä hetkellä tarpeeseen.