Tällä kertaa on tiedossa piiiiiitkä blogikirjoitus. Kärsivällisyyttä ja kestävyyttä siis...

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Glasgow:

Lähdin Anna-Riitan vieraaksi Skotlantiin tutustumaan Glasgowhun, katsomaan euroviisuja ja syömään ihan mielettömästi suomiherkkuja! Kiitos vielä kerran Anna-Riitta kaikesta vaivannäöstä loistavan viikonlopun eteen! Kaykaahan katsomassa tama blogi, niin saatte tarkempaa infoa viikonlopun tapahtumista. Tässä pari kuvaa Glasgowsta:

Meitsi Glasgown keskustassa. Saat ei oikeen suosineet meita; vetta ripotti vahan valia. Ma en tajunnu ottaa kaulaliinaa mukaan, mutta onneksi sain Anna-Riitan sellaisen lainaksi.

 

Ritarileikkeja Glasgown yliopistossa (joka oli natimpi kuin Leicester uni. Epista!)

 

Ihmekielta ne kylla osaa puhua tuolla Glasussa. Joskus sita tuli ihmeteltya, etta onko se englantia ollenkaan. Eka kosketus glasun murteeseen sattui bussimatkalla Lontoosta Glasuun, kun kuski vaihtui Hamiltonissa. Tama stereotyyppinen skotti rupesi huutamaan (kylla, huutamaan) bussin saantoja. En ottanut saannoista tosin mitaan selvaa. Ainoa, mita tajusin herran puheesta oli: Can everybody understand me?!!!?

 

Euroviisut

Vautsi kun Helsinki, Hartwalli ja kaikki näytti niin hienolta telkkuruudusta! Multa tullaan kyllä varmasti edelleen tiedustelemaan kysymyksiä täällä tyyliin, että voiko Suomessa koskaan käyttää sandaaleja ja kesävaatteita, koska tuntui siltä että lähes kaikki kuvaukset Suomesta liittyi jollakin tapaa kylmyyteen ja periferiamaisemaan. Joka tapauksessa mulla kävi ehkä pikkasen kateeksi, kun en päässy sinne seuraamaan karnevaalimeininkiä (kerrankin kun Suomessa tapahtuu jotakin!)

 

Toisaalta oli mainiota seurata euroviisulähetystä brittinäkökulmasta. Varsinkin kun brittijuontaja tuntui olevan katkeroitunut, euroviisumeininkiin täysin kyllästynyt heppu. Hän meinasi menettää hermot Krissen juontaessa ohjelmaa, ja hän osasi myös arvata täysin nappiin, että Ruotsi tulee antamaan Suomelle 12 pistettä (joka tosin oli meille suomiyleisössä täysi yllätys!) Katkeroitunut tunnelma Britanniassa on jatkunut myös euroviisuillan jälkeen. Euroviisut veti täällä lähes 11 miljoonaa katsojaa katsomaan, kuinka Britannian oma veisu We're Flying The Flag by Scooch jäi lähes jumboksi saaden vain 17 pistettä, joista peräti 12 oli Maltalta. Nyt täällä on alkanut kovat spekuloinnit siitä, kuinka pistejärjestelmää tulisi muuttaa, koska Euroviisut ovat jämähtäneet lähes pelkästään Itä-Euroopan mittelöiksi. Maanantain The Times oli varannut pistespekuloinnille paljon palstatilaa. Muun muassa kulttuurimantsan asiantuntijaa oli pyydetty analysoimaan euroviisujen geopolitiikkaa. Hänen mukaansa euroviisuissa on yleisesti kyse pikemminkin kulttuurien samankaltaisuudesta itä-Euroopassa kuin politiikasta (Euroviisujen pistejaostahan olisi vaikka ainesta ihmismaantieteen graduun!) Mun henkilökohtainen mielipide on, että vaikka viisujen pistelasku on toden totta erittäin puolueellinen tapahtuma, Britannian biisi ei silti olisi kyllä ansainnut 17 pistettä enemmän (sekin oli jo liikaa!). Se oli mun mielestä sanalla sanoen kamala. Täällä Mary Geellä joku oli osuvasti kuulemma analysoinut biisiä kuin ryanairin mainokseksi tosin sillä erolla, että ryanair on irlantilainen lentofirma...

 

Bussituskaa:

Sain 38 punnalla (funfare-tiketti) National Expressillä edestakaiset liput Leicesterista Glasgowhun Lontoon kautta. Jos haluaa liput suoraan Leicesterista Glasgowhun, hinta on lähes puolet enemmän. Siksi pitää sitten tehdä tuommoinen mutka Lontoossa :P Yhdelle suunnalle tulee silloin yhteensä pituutta noin 3 + 8 tuntia.

 

Bussi Lontoosta Glasgowhun oli halpojen hintojen takia ihan täyteen buukattu. Se onkin sitten ihan tuuripelistä kiinni, että kuka siihen viereen sattuu istahtamaan -ja mun tuurihan tiedetään!

 

Ekalla kerralla jouduin keskelle lastentarhaa: mun edessä oli kolme kirkuvaa pikkumuksua vanhempiensa kanssa ja mun viereen taas istahti ehkä noin kaksi-vuotias muksu. Sen äiti istui toisella puolella penkkiriviä, eikä tuntunut oikein välittävän lapsukaisensa tekosista (äidillä taisi olla vapaankasvatuksen keinot käytössä). Mä sitten jouduin käytännössä muksun matkan ajaksi (noin viisi tuntia) lapsen likaksi. Ekan tunnin pikkuveitikka olikin oikein suloinen, mutta valitettavasti tuo mielentila oli vain hetkenaikaista; lapsukainen päätti näyttää riiviöpuolensa! Joka kerta kun meinasin torkahtaa, alkoi mieletön poru ja huuto, sipsillä sotketut pikkukädet kuivattiin tietysti mun paitaan ja housuihin, ja lisäksi sain puoliksi syötyjä ja imeskeltyjä sipsin palasia päälleni. Eturivin muksut ryhtyivät myös riiviökerhoon kiusoittelemalla mun vieressä istuvaa muksua. Yritä nyt siina sitten levätä -saatika nukkua! Argh. Tuntui kuin olisin joutunut keskelle brittisarja wife swapia (minulle siis tietysti uuden sijaisäidin kauhurooli varattuna).

 

Toisella kerralla kävi vielä huonompi tuuri. Mun viereen istahti isokokoinen tupakalle haiseva örmy, joka vei noin 1,5 tilaa koko penkkitilasta jättäen mulle siis tuon 0,5 jämätilan. Bussi lähti Glasgowsta 22.30, mutta tämä miekkonen päätti sitten aloittaa mun kanssa ekan kerran keskustelun aamulla noin klo 3.15 kun kaikki muut nukkuivat (ja minä olisin halunnut nukkua). Eka keskustelu oli ihan normaalia sisältäen esittelyt: minä Suomesta (surprise) ja hän Etelä-Afrikasta. Sitten jatkettii eroista UK:n ja omien maiden välillä. OK. Miekkonen saarnasi kertomalla Afrikan koloniahistoriasta ja minä mainitsin edellisen päivän euroviisut. Sitten alkoikin yllättäen henkilökohtaiset kysymykset muun muun muassa sisaruksista ja poikaystävistä. "Are you single?" -kysmsys seurasi muita kysymyksiä vain muutaman minuutin normaalin keskustelun jälkeen! Tässä tilanteessa on tietysti selvää, että mua odottaa Suomessa pitkäaikainen, bodausta harrastava, mustasukkainen armeijan leivissä työskentelevä poikaystis. Mutta sehän ei kuitenkaan miekkosta tuntunut haittaavan, vaan hänhän kutsui minut sitten luoksensa toiseen kotiinsa Glasgowhun ja sanoi tarjoavansa vielä lentoliput. Kiitos, mutta ei ikinä kiitos. Kun olin saanut keskustelun noin joten kuten lopetettua, päätin leikkiä nukkuvaa seuraavat kolme tuntia Lontooseen saakka. Todellisuudessa en nukkunut koko yön aikana yhtäkään minuuttia. Kun bussi sitten saapui Victoria bussiasemalle Lontooseen, ryntäsin bussista nopeasti ja mahdollisemman huomaamattomasti pois vaihtamatta sähköpostiosoitetta tuon örmyn kanssa, vaikka hän sellaista pyysikin -ihan ystävämielessä vaan kuulemma.

 

Vaikka nuo liput tulikin nyt halvalla hommattua, harkitsen kyllä seuraavan kerran pikkaisen vielä tarkemmin, käytänkö National Expressin palveluja. Toisaalta tuuristahan siinä on paljon kiinni, että kuka siinä vieressä lopulta istuu. Ja niin, mun tuurihan tiedetään... Seuraavan kerran siis matkaan joko junalla tai lentäen :P

 

Lontoo

Mulla jäi muutama tunti aikaa jäädä palloilemaan Lontooseen ennen matkaa takaisin Leicesteriin. Luulin, että ehdin kipaista pikaisesti vain Oxford Streetille, mutta kummasti sitä ehtiikin tehdä vaikka mitä parissa tunnissa! Kävelin ensin Green Parkiin katsomaan Buckinghamin palatsia, koska se jäi viime kerralla näkemättä. Räpsäisin muutaman kuvan ja jatkoin South Kensigtonille. Siellä menin Hyde Parkissa palloilun jälkeen katsomaan The Royal Geographical Societyn näyttelyä Afganistanista (koska kaikkien Lontoosen matkaavien mantsalaisten on pakko käydä kyseisessä rakennuksessa). Näyttelystä jatkoin matkaa Holborn Stationille ja British Museumiin. Olin kuullut, että siellä on avattu näyttely The New World ja halusin nähdä sen. Päästyäni sisälle British Museumiin kuitenkin selvisi, ettei näyttely olekaan ilmainen vaan siitä joutuu pulittamaan kokonaiset seitsemän puntaa (opiskelijat tosin vain kuusi). Päätin jättää näyttelyn käymättä, koska mulla ei kuitenkaan olisi ollut tarpeeksi aikaa siellä tuon koko kuuden punnan edestä. Kävelin sitten museon yläkertaan katsomaan euroopan historiallisia esineitä. Ne eivät kuitenkaan olleet maantieteilijälle erityisen mielenkiintosia... Mielessä alkoi siintää Oxford Street... Kävelin Tottenham Courtiin ja sieltä sitten Marble Archiin, mutta sain ostettua matkan varrelta pelkästään vyön ja kynsilakkaa (mikä oli tietysti näin jälkeenpäin vain hyvä juttu!) Putiikit oli tosin täynnä toinen tositaan ihanimpia vaatteita. En ole törmännyt kertaakaan Britanniassa mun vakiliikkeeseen Vero Modaan, mutta sen sijaan täältä löytyy muun muassa River Island, New Look, Dorothy Perkins, Next, Top Shop sekä tietysti Primark. Mahtaakohan noista liikkeistä olla mitään Suomessa...? Vanha ei muista. Joka tapauksessa Oxfod Streetillä riehumisen jälkeen mun matka alkoi olla ohitse. Bussimatka takaisiin Leicesterrin oli onneksi rauhallinen ja mukava; sain peräti kaksi penkkiä ikiomaan käyttöön.

 

Tassa viela todistekuva: Been there, Done that.

 

Nyt alkaa taas arki ja opiskelut. Tentit lähetyy pelottavan nopeaa vauhtia. Jaiks.

Ai niin, viela muutama sananen lätkästä kuuluu asiaan. Suomen häviäminen loppuottelussa ei ollenkaan tunnu pettymykseltä täällä Briteissä. Se tuntuu pelkästään loistavalta saavutukselta. Lehdissä ei ole tietoakaan pelispekuloinneista ja telkkariahan mä en edes omista täällä. Hieno hopeahan sitä tuli voitettua! Päät pystyyn siis myos siella Suomessa. Penan sanoin: ainahan me ollaan kuitenkin parempia kuin ruotsalaiset! Kuulemisiin ja näkemisiin taas. Mulla alkaa taas elämänjakso no life, kun pitää aloittaa tentteihin luku. Blaah.