Mary Geen asuinalueella liikkuu muitakin kuin erasmusopiskelijoita. Täällä on nimittäin paljon puluja (vaiko kyyhkysiä?), oravia ja kettuja. Kettuihin törmää yleensä iltaisin ja ne ei vaikuta kauheen säikyiltä. Eilenkin tapasin söötin ketun mun iltalenkillä. Se vaikutti uteliaalta ja me tuijotettiin toisiamme vähän aikaa. Kaneihin mä en oo törmänny olleskaan, mut muistan että Edinburghissa niitä pomppi hirmuisasti rinteillä. Ehkä niitä ei ole täällä kun kunnon rinteet puuttuu... Tai sitten niitä on täälläkin, mutta kunnon rinteiden puuttuessa en pysty näkemään niitä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mä oon alkanu tykkäämään Mary Geestä nyt paljon enemmän kuin silloin kun saavuin. Mun huone on kyllä edelleen ruma, keittiö likainen ja matka yliopistolle liian pitkä, mutta ihmiset on loistavia. Täällä asuu tiivis yhteisö hyvässä ja pahassa. Hyvässä siksi, että koskaan ei tarvitse olla yksin ja pahassa taas sen takia, että kaikki tuntevat toisensa ja Mary Geen juorut on kaikkien tiedossa. Mä oon alkanu kutsua Mary Geetä Erasmus-villageksi, koska tunnelma on toisinaan kuin jossakin pikkukylässä.

 

Mun on kyllä täytyny omaksua paikallinen aikakäsitys ja opiskelurytmi, joka on ylipäätään ihan toinen kuin Oulussa; tavallisesti menen nukkumaan aina klo 1.00 tai sen jälkeen ja sitten herään yhdeksältä. Onneksi ekat luennot alkaa aikaisintaan 9.30 ja tämä pätee muuten kaikilla laitoksilla. Yliopiston kirjasto on ahkerassa käytössä iltaisin. Kun Oulussa on tottunut siihen, että kello neljä melkeen kukaan ei enää opiskele yliopistolla, täällä kirjasto on täynnä opiskelijoita myöhään iltaan asti. Kirjasto menee aina kiinni 24.00, myös sunnuntaisin (=opiskelijoita kannustetaan yöopiskeluun).

 

Oon huomannu, että täällä pitää antaa paljon periksi ja pikkuasioista / murheista ei pidä eikä saa välittää. Sietokyky kasvaa vaihdossa kummasti. Mutta pakko sanoa, että kokonaisuudessaan oon viihtyny tosi mainiosti. Joskus kaipaan lunta, pakkasta, raikasta talvikeliä, suomen kieltä ja sitä että ymmärrän kaiken eikä pidä käyttää kiertoilmaisuja, kunnon ateriaa kaikilla lisukkeilla, fazerin sinistä, unirestaa, saunaa ja tietysti kaikkia ihania ihmisiä. Sitten tajuan, että olen kohta (aika kuluu niin nopeasti!) takaisin siellä mutta tänne en voi koskaan palata takaisin samojen ihmisten luokse. Pitää siis ottaa kaikki irti, olla murehtimatta ja nauttia joka hetkestä. Kuulostaa niin ällöttävän siirappisen kliseiseltä mutta on niin totta!