Lomat meni ja olen takaisin Oulussa.

Kohta tulee kuluneeksi kokonainen vuosi siitä, kun lähdin vaihtoon. Ensimmäiset vaihtopäiväni olivat uuvuttavia, mutta ihan himskatin mielenkiintoisia. Kaikki oli vielä uutta -sekä ihmiset että ympäristö. Eka mulla oli semmoinen fiilis, että olin joutunut keskelle jotakin hölmöä brittikomediaa. Toisaalta mulla oli tosi lapsenomainen fiilis, koska tuntui ettei kukaan ymmärtänyt mua tai mä en ymmärtänyt ketään ja kaikki kokemukset olivat vielä uusia. Tykkäsin tunteesta; oli todella piristävää olla tuntematon itselle tuntemattomassa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä.

En saanut kirjoitettua tässä blogissa varmaan edes prosenttiakaan kaikista hassuista tapauksista, ilmiöistä ja seikkailuista, joita satuin vaihdon aikana kokemaan. En kertonut esimerkiksi siitä, kuinka ensimmäisenä aamuna leicesterilaisessa hotellissa hotellin omistaja laittoi minut tilaamaan taksin itselleni kinasteltuaan ensin vaimonsa kanssa. En kertonut myöskään monista hassuista tapauksista lähikauppa Jacksonsilla, joita tapahtui tämän tästä rahanvaihtotilanteissa. En jaksanut kirjoittaa myöskään yksityiskohtaisemmin lääkärikäynneistäni ensin prameasssa klinikassa, jossa lääkärisetä vitsaili ammattiryhmänsä harjottajien käsialasta. Kertomatta jäi myös kauhunhetket hammaslääkärissä, jossa intialainen hampilääkäri - jonka puheesta en ymmärtänyt paljoakaan - halusi välttämättä repiä viisaudenhampaani pois. Ja vaikka kerroinkin paljon Malún kokemista ruokaan liittyvistä kulttuurishokeista, niin niistä jäi siltikin muutama hullunhauska kirjoittamatta.

Voispa siirtää aikaa vuodella taaksepäin. Olisin Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa ensimmäistä lentoa Kööpenhaminaan. Muistan, että lento lähti todella aikaisin aamulla, ja en ollut tietenkään nukkunut edellisenä yönä juuri yhtään. Odotin lentoa kansainvälisellä puolella tarkistaen uudelleen ja uudelleen, että mulla oli passi ja lentoliput mukana. Mun vieressä istu joku rastatukkanen hippipoika, joka kuunteli pipo päässä musaa. Lentokoneessa kaksi amerikan aksentilla puhuvaa miestä kysyi multa, että olenko mä tanskalainen. Joudun tuottamaan pettymyksen. Ne taisivat olla ensimmäiset sanani vaihdon aikana englanniksi.

Kohti Mary Geetä